Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Digitaalisen markkinoinnin asiantuntija
Julkaistu 2024-10-10
Hakuaika päättyy 2024-10-27 (3 päivää aikaa)
Julkaisija LähiTapiola
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Edut
huippuluokan markkinoinnin teknologiat ja työkalut koko organisaation tuki tavoitteiden saavuttamiseksi alan parhaat kumppanit tukenasi ilmapiiriltään palkittu ja henkilöstöstä huolta pitävä finanssikonsernin edut mahdollisuus kouluttautua ja kehittyä ammattilaisena

Ilmoitusteksti

Digitaalisen markkinoinnin asiantuntija

Haemme LähiTapiolan asiakkuusmarkkinoinnin Digitaaliset operaatiot -tiimiin kahta innostunutta, tuloshakuista ja aikaansaavaa digitaalisen markkinoinnin asiantuntijaa monipuoliseen rooliin tukemaan alueellista digimarkkinointia LähiTapiolan nimettyihin alueyhtiöihin. Tehtävien sisältö riippuu alueyhtiöiden painopisteistä ja tavoitteista verkkomyynnin osalta; toinen rooli keskittyy vahvasti digitaalisen markkinoinnin tuloshakuiseen suunnitteluun ja operointiin, toisessa roolissa korostuu lisäksi vahvasti nykyisten asiakkuuksien kasvattaminen esimerkiksi sähköpostimainonnan avulla.

Onko digimarkkinoinnin datalähtöinen operointi sinulle luonteva tapa toimia? Innostutko markkinoinnin tulospohjaisesta suunnittelusta, testaamisesta sekä liidien hankinnasta? Panostamme jatkuvasti lisää dataohjattuun markkinointiin, verkkokauppaan sekä digitaaliseen asiakaskokemukseen ja etsimmekin nyt uuteen vakituiseen työtehtävään digitaalisen markkinoinnin asiantuntijaa tekemään, operoimaan ja suunnittelemaan alueellista digimarkkinointia LähiTapiolaan.

Vastuullasi on digimarkkinoinnin kehittäminen yhdessä valtakunnallisen digimarkkinoinnin ja alueyhtiön johdon kanssa liiketoiminnan tavoitteiden ohjatessa tekemistäsi. Pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan alueyhtiöiden toimenpiteitä uusasiakashankinnasta nykyasiakkaiden hoitoon. Tehtävässä teet tiivistä yhteistyötä liiketoiminnan ja ulkoisten kumppaneiden kuten media- ja mainostoimistojen kanssa, minkä vuoksi konsultoiva ja proaktiivinen työote on eduksesi. Vastuullasi on rakentaa yhdessä muun tiimin kanssa vuosisuunnitelma, jonka pohjalta toimenpiteitä toteutetaan, seurataan ja kehitetään.

Avaintehtävät
- Tehtävässä vastaat muun tiimin kanssa digitaalisen markkinoinnin suunnittelusta ja koordinoinnista LähiTapiolan alueyhtiöiden alueilla. - Verkkomyynnin ja liidien hankinnan kehittäminen ohjaavat toimintaasi ja kehität prosesseja näiden osalta markkinoinnin keinoin. - Tehtävässä seuraat ja raportoit markkinoinnin ja verkkomyynnin tuloksia ja pystyt esittämään toimenpiteitä tulosten pohjalta. Analytiikan ja datan kerääminen sekä raportointi ovat sinulle tuttua. - Muutat liiketoiminnan tavoitteet konkreettisiksi markkinointitoimenpiteiksi ja varmistat niiden tehokkaan toteutuksen ja optimoinnin. Tukenasi sinulla ovat digianalyytikko, toimistokumppanit sekä markkinoinnin tiimi. - Tuotat sujuvasti sisältöä eri kanaviin (esimerkiksi uutiskirjeet ja sosiaalinen media).
Odotamme sinulta
- Kokemusta digimarkkinoinnista noin 3 vuotta - Digimarkkinoinnin työkalujen tuntemusta esimerkiksi digimedian ostamisesta ja/tai analytiikkatyökaluista - Tehtävään soveltuvaa koulutusta - Erinomaisia projektinhallintataitoja - Rohkeutta, innovatiivisuutta ja tinkimätöntä tiimihenkeä - Proaktiivista työskentelyotetta sekä erinomaisia yhteistyö- ja viestintätaitoja eri sidosryhmien kanssa - Kasvuhakuista ja kaupallista asennetta - Taitoa vakuuttaa ja vaikuttaa
Työpisteesi sijaitsee Espoon toimistolla, mutta rooliisi kuuluu matkustamista noin päivän kuukaudessa nimetyissä alueyhtiöissä.

Tarjoamme
- Työpaikan, jossa kehitetään vahvasti digitaalista liiketoimintaa, markkinointia ja viestintää kokonaisuutena - Huippuluokan markkinoinnin teknologiat ja työkalut - Koko organisaation tuen tavoitteidesi saavuttamiseksi - Alan parhaat kumppanit tukenasi - Ilmapiiriltään palkitun ja henkilöstöstään hyvää huolta pitävän suuren finanssikonsernin edut - Mahdollisuuden kouluttautua ja kehittyä ammattilaisena
Meillä pääset osaksi hyväntahtoista, intohimoista ja kehityshaluista markkinoinnin työyhteisöä. LähiTapiolalla on myös monipuoliset henkilöstöedut, joita pääset hyödyntämään. Monipaikkainen työ on LähiTapiolassa arkipäivää, joten voit työskennellä joustavasti etänä.

Lisätietoja

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä tai meillä työskentelystä, lisätietoja antaa markkinointipäällikkö Minna Hämäläinen, puh. 0458806299 pe 11.10. kello 9-10, ti 15.10. klo 15-16 tai ma 21.10. klo 9-10.

Hae tehtävää täyttämällä hakulomake 27.10.2024 mennessä. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja olemme valmiita etenemään sopivan henkilön löydyttyä. Olisi hienoa, jos pystyisit aloittamaan työskentelyn kanssamme mahdollisimman pian!