Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Henkilökohtainen avustaja
Julkaistu 2024-10-04
Hakuaika päättyy 2024-10-30 (7 päivää aikaa)
Julkaisija Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue / Yksityinen työnantaja
Palkka 12,51 €/h
Hakuohje Lisätietoja numerosta 040-581 6888 / Anne
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Ilmoitusteksti

Henkilökohtainen avustaja

Haetaan henkilökohtaista avustajaa 18-vuotiaalle nuorelle naiselle, Ylihärmään.

Työaika on 20 h/kk. Työajat painottuu viikonloppuihin ja koulun loma-aikoihin.

Työtehtävinä on harrastustoiminnan mahdollistaminen mm. uinti ja elokuvissa sekä kaupoilla käyminen.

Työnantaja kuuluu HETA-liittoon eli työsuhteessa noudatetaan HETA-liiton työehtosopimusta.

Valinta voidaan tehdä jo hakuaikana sopivan henkilön löydettyä.

Huomioithan, että työnantajana toimii avustettava itse eli yksityinen henkilö. Etelä-Pohjanmaan henkilökohtaisen avun keskus neuvoo työsuhdeasioiden ja työnantajavelvoitteiden hoidossa, eikä toimi työnantajan roolissa.