Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Koneistamon työnjohtaja
Julkaistu 2024-10-17
Hakuaika päättyy 2024-10-25 (2 päivää aikaa)
Julkaisija TITRY ry
Palkka Sopimuksen mukaan
Hakuohje Mailis Salmi, p. 0452650100, mailis.salmi(at)titry.com
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Koulutus
koneinsinööri
Teknologiat
fanuc
Edut
vakituinen kokoaikainen päivätyö mahdollisuus kehittyä työssä tiivis työyhteisö

Ilmoitusteksti

Koneistamon työnjohtaja, TITRY ry, Tampere

Haussa kokenut työnjohtaja TITRY ry:n koneistamoon.

TITRYssä on saman katon alla kolme toimialaa: koneistamo, ompelimo ja pakkaamo. Vakituisen henkilökuntamme määrä on noin 50, jonka lisäksi eri muodoin työllistettäviä on vuosittain 70-100. TITRY ry on yli 60-vuotias yhdistys, jonka sääntöjen mukainen toiminta keskittyy osatyökykyisten työllistämiseen.

Koneistamomme tekee monipuolista koneistusta alihankintatyönä niin suurille kansainvälisille yrityksille kuin pienemmille kotimaisille toimijoillekin yli 50 vuoden kokemuksella. Käytössämme on 10 sorvia ja3 CNC-ohjattua työstökeskusta sekä lukuisia manuaalikoneita. Valmistamme esimerkiksi erilaisia liittimiä, erikoisruuveja, venttiilien lohkoja, akseleita ja holkkeja.

Etsimme nyt koneistamoomme monipuolisen työkokemuksen omaavaa, työhön osallistuvaa työnjohtajaa. Työssäsi vastaat koko koneistamon toiminnasta.

Keskeisiä työtehtäviäsi ovat:
- asiakashankinta ja asiakassuhteiden ylläpito
- esimiestyö (työntekijöitä osastolla n. 15 hlö)
- tarjouslaskenta
- varaston hallinta sekä materiaalihankinnoista vastaaminen
- osaston kehittäminen ja tuotannon laadusta ja toimitusvarmuudesta vastaaminen
- johtoryhmätyöskentelyyn osallistuminen

Sinun kannattaa ehdottomasti hakea paikkaa mikäli:
- omaat laajan kokemuksen em. tehtävistä sekä soveltuvan koulutustaustan (esim. koneinsinööri)
- FANUC on sinulle tuttu juttu
- sinulla on hyvä englannin kielen taito, mukaan lukien teknisen sanaston hallinta
- olet kiinnostunut kehittämään koneistamomme toimintaa
- sinulla on itsenäinen ja vastuuntuntoinen työote ja olet nopea oppimaan uutta
- tulet hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja olet palvelualtis

Tarjoamme sinulle:
- vakituisen kokoaikaisen päivätyön
- vastuullisen tehtävän ja mahdollisuuden kehittyä työssäsi
- tiiviin työyhteisön tuen ja mukavat työkaverit

Työ alkaa sopimuksen mukaan. Hae paikkaa nyt - haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV sähköpostitse 25.10.2024 mennessä osoitteeseen mailis.salmi(at)titry.com puh. 045 2650 100.