Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Ma. seurakuntapastori
Julkaistu 2024-10-15
Hakuaika päättyy 2024-11-04 (12 päivää aikaa)
Julkaisija Tammelan seurakunta
Palkka 3 727,13 €/kk + mahdolliset kokemus- ja suorituslisät
Hakuohje Kirkkoherra Juha Koivulahti, 040 8049534, [email protected]
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Koulutus
teologian maisteri

Ilmoitusteksti

Ma. seurakuntapastori

Viran tehtäviin kuuluvat normaalin yleisen seurakuntatyön lisäksi kasvatuksen työalan lähiesimiesvastuu sekä erityisenä rippikoulutyön suunnittelu, organisointi ja johtaminen. Lisäksi tiedotukseen ja viestintään liittyviä taitoja ja valmiuksia pidetään perusteina työalan tehtävien hyvässä hoitamisessa. Tehtävää voi osin hoitaa etänä (1 pvä/vko).

Viran palkkaus on vaativuusryhmän 602 mukainen (vähimmäispalkka 3 727,13 €/kk). Lisäksi voidaan maksaa työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää ja työsuoritukseen perustuvaa suorituslisää.

Virkaan ilmoittautuvan tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Seurakuntapastorin virka edellyttää teologin maisterin tutkintoa, suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus sekä rikosrekisteriote.

Ilmoittautumiset seurakuntapastorin virkaan KirkkoRekry-palvelun sähköisellä lomakkeella 4.11.2024 klo 15 mennessä. Liitteeksi tulee laittaa kirkon nimikirjaote (papit) seurakuntapastorin virkaa varten. Lomakkeelle on mahdollista liittää myös CV.

Virkaan ilmoittautuneiden tulee varautua mahdollisiin haastatteluihin 7.11.2024 klo 10.00 alkaen. Viranhoitomääräyksen antaa Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli.

Ohjeita verkkolomakkeen täyttämiseen antaa notaari Hannu Laukkonen: [email protected] tai 0400 926 730.