Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Rakennustyöntekijöitä
Julkaistu 2024-10-18
Hakuaika päättyy 2024-10-31 (8 päivää aikaa)
Julkaisija Eezy Oyj
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Edut
laadukkaat työvarusteet

Ilmoitusteksti

Rakennustyöntekijöitä, Etelä-Pohjanmaalle

Rakennustyöntekijöitä

Haemme asiakkaillemme ahkeria rakennustyöntekijöitä. Tehtäviä on tarjolla eri kokoisissa työmaakohteissa vaihtelevissa työtehtävissä Etelä-Pohjanmaan alueella. 

-----------------

Tehtävään haettavalla henkilöllä olisi hyvä olla aiempaa kokemusta työmaatyöskentelystä, mutta sitäkin tärkeämpää on oikeanlainen asenne työtä kohtaan. Toivomme sinun olevan ennen kaikkea vastuullinen, reipas ja oma-aloitteinen työntekijä. Voit siis olla vasta aloitteleva rakennustyöntekijä, kokenut timpuri tai osaava kirvesmies! 


Alan koulutus katsotaan ehdottomasti eduksesi. Työnkuvaan voi kuulua erilaiset työmaan avustavat tehtävät ja toisaalta omista lähtökohdista riippuen myös vaativammat rakennustyöt. Edellytämme tekijältä B-luokan ajokorttia, sekä etuna on oman auton käyttömahdollisuus. 

-----------------

Odotamme:

joustavuutta ja halua tehdä töitä
kiinnostusta ja edellytyksiä fyysiseen työhön
kykyä myös itsenäiseen työskentelyyn
voimassa olevaa työturvallisuuskorttia (sen puuttuminen ei ole kuitenkaan työnhaun este)

-----------------

Tarjoamme:

osaamista vastaavan ja aina vähintään työehtosopimuksen mukaisen palkan
vaihtuvat ja mielenkiintoiset työtehtävät
laadukkaat työvarusteet

-----------------

Miten haet työpaikkaa ja hakuaika:

Me haluamme sinut töihin, joten jätä hakemuksesi ilmoituksen ohessa olevasta hakulinkistä. Tee se heti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana! 

Hakuaika päättyy 31.10.2024. 

----------

Lisätiedot:

Mikäli haluat tiedustella lisää, olethan rohkeasti yhteydessä!

Ilkka Uutela

Eezy Henkilöstöpalvelut
040 516 9915
[email protected]

www.eezy.fi