Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Toimitusjohtaja
Julkaistu 2024-10-11
Hakuaika päättyy 2024-11-12 (20 päivää aikaa)
Julkaisija Korpelan Voima
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Koulutus
tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa
Osaaminen
liiketoiminta- ja henkilöstöjohtaminen vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot
Konseptit
energia-ala
Edut
kvtes:n mukaiset edut 6 kk:n koeaika

Ilmoitusteksti

Toimitusjohtaja

Toimitusjohtajana vastaat kokonaisvaltaisesti Korpelan Voima -konsernin toiminnan johtamisesta, kehittämisestä ja tuloksellisuudesta jatkuvasti kehittyvässä toimintaympäristössä.


Tukenasi toimii laaja toimialaosaajien joukko, joka koostuu kuntahallinnon- ja talouden osaajista, sähkönjakeluverkon rakentamisen ja kunnossapidon ammattilaisista sekä energianmyynnin asiantuntijoista.


Johtoryhmätyöskentely on konsernissa vakiintunut toimintatapa. Roolissasi toimitusjohtajana korostuu suunnitelmallinen, tavoitteellinen ja henkilöstölähtöinen johtaminen. Toimit yhteistyössä kuntaomistajien ja muiden sidosryhmien sekä yhteistyökumppaneiden kanssa. Seuraat aktiivisesti energia-alan kehitystä, uusia mahdollisuuksia ja toimintatapoja.


Tunnistat kuntayhtymän juurevan historian ja arvot sekä keskeisen merkityksen alueen elinvoimaisuuden tukemisessa. Haluat olla turvaamassa edullisten ja laadukkaiden energia-alan palveluiden tarjoamisen edellytyksiä myös tulevaisuudessa.


Odotamme sinulta

Tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä näyttöä tuloksellisesta liiketoiminta- ja henkilöstöjohtamisesta.


Arvostamme

Erinomaisia vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja. Olet kehityskeskeinen, kykenet strategiseen ja kokonaisuudet hallitsevaan ajatteluun. Aikaisempi energia-alan tuntemus katsotaan eduksesi.



Korpelan Voima kuntayhtymän hallitukselle osoitettu hakemus ja ansioluettelo toimitetaan 13.11.2024 klo 16:00 mennessä sähköisesti [Kuntarekryn kautta](https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/toimitusjohtaja-624595/). Hakija voi esittää palkkatoiveen.

Tulostettavan version hakuilmoituksesta voit ladata [TÄSTÄ](https://www.korpelanvoima.fi/assets/Sidor/1/12/REKRY-TOIMITUSJOHTAJA-150x273-2024-paino_V.pdf)

Palkitsemme toimitusjohtajan roolin mukaisesti ja tarjoamme monipuoliset henkilöstöedut tukemaan hyvinvointiasi. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Virkaan sovelletaan 6 kk:n koeaikaa. Hakijoiden vertailussa voidaan tarvittaessa käyttää ulkopuolista soveltuvuusarviointia.


Lisätietoja antaa

hallituksen puheenjohtaja Piia Rautiola 050 591 1260 sekä varatoimitusjohtaja Perttu Huovinen 044 774 7236.

Tulevaisuuden sähkössä kiinni jo 105 vuotta

Korpelan Voima -konserni muodostuu seitsemän kunnan omistamasta Korpelan Voima kuntayhtymästä ja sen sataprosenttisesti omistamista sähkökauppaa harjoittavasta Korpelan Energia Oy:stä sekä sähkönsiirtotoimintaa harjoittavasta Verkko Korpela Oy:stä. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2023 n. 30 miljoonaa euroa ja sitä palveli n. 50-jäseninen henkilöstö.




Korpelan Voima

Korpelan Voima on Halsuan, Kalajoen, Kannuksen, Kaustisen, Lestijärven, Sievin ja Toholammin kuntien omistama kuntayhtymäkonserni. Konserniin kuuluvat Korpelan Voima kuntayhtymän lisäksi sen tytäryhtiöt Korpelan Energia Oy ja Verkko Korpela Oy.

Korpelan Energia Oy myy sähköä kaikkialle Suomeen. Verkko Korpela Oy siirtää edullisesti ja toimitusvarmasti sähköä verkkotoimialueellaan.

Korpelan Voima konsernin tehtävänä on tuottaa edullisia ja laadukkaita energiapalveluja. Liiketoiminnan synnyttämä taloudellinen tuotto jaetaan suoraan asiakkaille edullisten hintojen kautta.

Puhelin: 040 752 9776 Sijainti: Kannus