Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Työnjohtaja Uuteenkaupunkiin
Julkaistu 2024-09-24
Hakuaika päättyy 2024-10-31 (8 päivää aikaa)
Julkaisija Telesilta Oy
Palkka Osaamispisteiden mukaan. Käytössä talotekniikka-alan toimihenkilöiden TES.
Hakuohje Lähetä hakemuksesi, jossa kerrot osaamisestasi ja työkokemuksestasi osoitteeseen [email protected]
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Koulutus
ei vaatimuksia
Osaaminen
asioiden selvittäminen ihmisten kanssa toimiminen aktiivisuus omatoimisuus
Konseptit
aikataulutus resursointi materiaalihankinnat raportointi talouden seuranta
Edut
turvallisuusselvitys

Ilmoitusteksti

Työnjohtaja Uuteenkaupunkiin

Työnjohtajan toimessa johdat urakkatyömailla työntekoa. Projektista riippuen työryhmään voi kuulua parista yli kymmeneen sähköasentajaa. Esimiehenä toimii Telesilta Oy:n tuotantojohtaja. Työssä on paljon asioiden selvittämistä ja ihmisten kanssa toimimista, joten aktiivisuutta ja omatoimisuutta vaaditaan.

Työhön kuuluu esimerkiksi töiden aikataulutus ja resursointi, yhteydenpito asiakkaaseen, materiaalihankinnat, työstä raportointi ja projektin taloudellisen tilanteen seuranta. Lisäksi työnjohtaja osallistuu uusien projektien tarjoustyöhön. Työssä toimitaan myös kohteissa, joissa vaaditaan turvallisuusselvitys.

Työssä vaaditaan myös englannin kielen osaamista sekä perus tietojenkäsittelytaidot. Muiden kielien osaaminen katsotaan eduksi. Työssä on hyvä tuntea sähköalan perustarvikkeet.