Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Väitöskirjatutkija SOSUS -profilointialueelle
Julkaistu 2024-10-11
Hakuaika päättyy 2024-11-07 (15 päivää aikaa)
Julkaisija Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Koulutus
jatkotutkinnon opiskeluoikeus jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tohtoriohjelmassa
Edut
mahdollisuus vaikuttaa kansainväliseen tutkimukseen hyvät puitteet liikkuvaan ja hyvinvoivaan elämäntapaan

Ilmoitusteksti

Väitöskirjatutkija SOSUS -profilointialueelle

Monitieteisellä lapset, perheet ja sosiaalinen kestävyys (SOSUS) tutkimuksen profilointialueella on haettavana

väitöskirjatutkijan tehtävä ajalle 02.01.2024–31.12.2025

Lapset, perheet ja sosiaalinen kestävyys (SOSUS) -profilointialueella yhdistyvät humanistisyhteiskuntatieteellinen, kasvatustieteellinen ja psykologinen, liikunta- ja terveystieteellinen sekä kauppatieteellinen tutkimus. SOSUS yhdistää eri alojen tutkijat selvittämään sitä, kuinka lapset, nuoret ja perheet menestyvät ja kuinka erilaiset ympäristöt ja mahdollisuudet vaikuttavat kasvuun ja kehitykseen. Sosiaalinen kestävyys nähdään yhtäläisinä mahdollisuuksina kaikille, moniarvoisuuden edistämisenä sekä hyvinvoinnin lisäämisenä. Sosiaalisen kestävyyden osalta keskeiset tarkastelun kohteet liittyvät yhdenvertaisuuden, osallisuuden ja hyvinvoinnin tematiikkaan. Profilointialueen tutkimus tarkastelee 1) perheen ja perheenjäsenten eri elämänalueiden vuorovaikutusta, esimerkiksi organisaatioiden ja työelämän ilmiöiden ja perhe-elämän rajapintoja, 2) koulutuspolkujen ja perhe-elämän siirtymiä sekä 3) interventio- ja preventio-ohjelmia, joilla etsitään vastauksia ja ratkaisuja lasten ja perheiden hyvinvoinnin, yhteiskunnallisen eriytymisen ja polarisaation sekä syrjäytymisen kysymyksiin (ks. [https://www.jyu.fi/en/projects/social-sustainability-for-children-and-families-sosus.](https://www.jyu.fi/en/projects/social-sustainability-for-children-and-families-sosus)).

Väitöskirjatutkijan tehtävät painottuvat omaan väitöskirjatutkimukseen. Heille voidaan osoittaa vähäisessä määrin myös laitoksen opetustehtäviä ja muita alaan liittyviä tehtäviä (max. 5 % työajasta). Tehtävään valittavan tutkimusaiheen tulee kytkeytyä yhdenvertaisuuden, osallisuuden ja/tai hyvinvoinnin kysymyksiin jollakin edellä kuvatuista kolmesta profilointialueen tutkimusalueesta. Eduksi katsotaan väitöskirjatyön tekeminen SOSUS-profilointialueen tutkimushankkeissa.

Väitöskirjatutkijan tehtävistä, kelpoisuusvaatimuksista ja kielitaidosta määrätään [yliopiston johtosäännössä ja kielitaito-ohjeistuksissa](https://www.jyu.fi/fi/meista/organisaatio-ja-johtaminen/johtosaanto-ja-periaatteet/toimintaa-ohjaavat-periaatteet).

Väitöskirjatutkijalta edellytetään jatkotutkinnon opiskeluoikeus Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden tohtoriohjelmassa. Väitöskirjatutkijan tehtävä sijoittuu kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan.

Mitä tarjoamme?

Jyväskylän yliopistossa olet arvostettu yliopistoyhteisön jäsen, jossa saat mahdollisuuden vaikuttaa kansainväliseen tutkimukseen. Pääset osaksi kansainvälistä ja monitieteistä yhteisöämme, jossa jokaisen hyvinvointi on tärkeää. Tarjoamme kampuksella ja sen läheisyydessä hyvät puitteet liikkuvaan ja hyvinvoivaan elämäntapaan.

Jyväskylän yliopisto on sitoutunut noudattamaan sekä [vastuullisen tutkijanarvioinnin kansallisia suosituksia](https://eur03.safelinks.protection.outlook.com/?url=https%3A%2F%2Favointiede.fi%2Fsites%2Fdefault%2Ffiles%2F2020-03%2Ftutkijanarviointi.pdf&data=04%7C01%7C%7C4d3a68072dae415a8f4f08d96c7469cc%7Ce9662d58caa44bc1b138c8b1acab5a11%7C1%7C0%7C637660069510535854%7CUnknown%7CTWFpbGZsb3d8eyJWIjoiMC4wLjAwMDAiLCJQIjoiV2luMzIiLCJBTiI6Ik1haWwiLCJXVCI6Mn0%3D%7C1000&sdata=AHINUY%2Btwei3WozxRVNf9xnougu3YuL4ztyw4SmkQEo%3D&reserved=0) että [DORA-julistusta](https://sfdora.org/read/read-the-declaration-suomen-kieli/).

Väitöskirjatutkijan tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuustason 2-4 mukaan. Palkkasi työsuhteen alussa on noin 2500 euroa kuukaudessa. Väitöskirjatyön edistyessä palkkaa tarkistetaan yliopistojen työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävän alkaessa käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.



Hakeminen

Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee liittää seuraavat dokumentit:

1. Lyhyt hakemuskirje

2. Ansioluettelo (CV), joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen sekä ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan [TENK:n ansioluettelomalli](https://tenk.fi/fi/ohjeet-ja-aineistot/tutkijan-ansioluettelomalli)

3. Numeroitu luettelo hakijan tieteellisistä ja muista julkaisuista. Julkaisuluettelo tulee laatia noudattaen[ Suomen Akatemian ohjeistusta ](http://www.aka.fi/julkaisuluettelo)

4. Tutkimussuunnitelma (enintään 5 sivua)

5. Jatko-opintojen opintosuunnitelma (HOPS)

Lisätietoja antaa SOSUS-profilointialueen johtaja, professori Maarit Alasuutari, +358 40 8053513



Mikäli suunniteltuun väitöskirjatyöhön liittyy lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukaista alaikäisten kanssa toimimista, on henkilön ennen tehtävään ottamista toimitettava nähtäväksi itseään koskeva, lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain L 504/2002 tarkoittama rikosrekisteriote.


Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta

Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta on vahvoilta juurilta ponnistava ja rohkeasti kestävää tulevaisuutta rakentava tutkimus- ja koulutusyksikkö. Tiedekunnan missiona on Oppiminen ja hyvinvointi kestävän tulevaisuuden yhteiskunnan rakentajana. Opettajankoulutuksessa sekä psykoterapeuttikoulutuksessa tiedekunta on maan kärkitoimijoita.

Tiedekunnan korkeatasoisen ja kansainvälisesti tunnetun tutkimuksen vahvuuksia ovat oppiminen, opetus ja vuorovaikutus. Tutkimuksen viisi painopistettä ovat: Koulutus, opetus ja interventiot; Oppimisen psykologinen ja neurokognitiivinen perusta; Vuorovaikutteiset ja teknologiset oppimisympäristöt; Lapsuus, perhe, vuorovaikutus ja hyvinvointi sekä Hyvinvointi, oppiminen ja vuorovaikutus työssä. Tiedekunnassa koordinoitavia infrastruktuureja ja verkostoja ovat mm. monitieteinen aivotutkimus (CIBR), ihmistieteiden metodikeskus (IHME), psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikka, monitieteinen perhe- ja lapsuustutkimus sekä oppimisen ja opetuksen tutkimus (CLT).

Puhelin: (014) 260 1211 Sähköposti: [email protected] Sijainti: Seminaarinkatu 15 Tietoa hakijalle

Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä ilman sen lähettämistä rekrytointijärjestelmään. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet tallentanut hakemuksesi järjestelmään.

Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.