Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Ympäristöpalvelun palveluvastaava Suolahteen
Julkaistu 2024-10-14
Hakuaika päättyy 2024-11-10 (18 päivää aikaa)
Julkaisija SOL Palvelut Oy
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Ilmoitusteksti

Ympäristöpalvelun palveluvastaava Suolahteen

Asiakaskuntamme kasvaessa etsimme tiimiimme

PALVELUVASTAAVAA YMPÄRISTÖPALVELUUN

Suolahteen.

Työtä on ma - pe, päivävuorossa. Työ sisältää mm. kurottajan käsittelyä ja tavaran siirtoa mm. trukkipiikein/paalipihdein., joten aiempi kokemus em. koneen ja laitteiden kösittelystä on ehdoton edellytys. Työssä tarvitaan oma-aloitteisuutta ja itseohjautuvuutta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Suomen kielen riittävä taito on tarpeellinen työturvallisuuden ja asiakasyhteydenpidon vuoksi. Työtä on vähintään 20 tuntia/vko/8 viikon jakso. Asiakkaan toiminnan vaihtelut vaikuttavat työtuntien jakautumiseen jakson sisällä. Työ alkaa marraskuun lopussa/joulukuun alussa sopimuksen mukaan.

Annamme hyvän, paikallisen esihenkilön tuen työllesi. Tarjoamme hyvät kouluttautumismahdolisuudet yrityksen oman koulutusorganisaation avulla ja lisäksi mahdollisuuden opiskella tutkinto oppisopimuskoulutuksella. Pidämme työntekijöistämme hyvää huolta työkykyohjelmamme avulla, työterveysammattilaisten tuella. Vapaa-aikaan tarjoamme liikunta- ja hierontaetuja. Palkitsemme henkilöstöämme hyvästä ja laadukkaasta työstä sekä esim. työturvallisuuden havainnoinnista. Meillä viihdytään töissä: työntekijöidemme antama työtyytyväisyysarvosana on 4,4/5.

Tule osaksi kivaa tiimiä, rakennetaan yhdessä työporukka, jossa on hyvä työskennellä:) Haethan pikaisesti, koska aloitamme haastattelut välittömästi.

Lisätietoja antaa palvelupäällikkö Tarja Kukkonen, tarja.kukkonen(at)sol.fi.


Odotamme hakijalta seuraavia asioita:


- aiempi työkokemus / alan koulutus

- riittävä suomen kielen taito


SOL Palvelut Oy

SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälisesti toimiva suomalainen palvelualan perheyritys, jonka keskiössä on aurinkoisen tyytyväinen asiakas ja iloinen työn tekeminen.

SOL Palvelut Oy:n palveluihin kuuluu siivous- ja toimitilapalvelut. Tarjoamme asiakkaillemme puhtauden ja korkean hygienian ratkaisuja, joilla vaikutamme työympäristöjen viihtyvyyteen ja turvallisuuteen.

SOL Palvelut Oy on osa SOL-konsernia, joka työllistää yli 14 000 aurinkoista SOLilaista.



SOL KONSERNI

Iloisiin SOLilaisiin kuuluu [turvallisuusalan, kiinteistönhuollon, talotekniikan, puhtaanapidon ja tekstiilihuollon ammattilaisia](https://www.sol.fi/). Lisäksi tarjoamme [henkilöstövuokrauspalveluja](https://henkilostopalvelut.sol.fi/) joustavasti eri toimialoille.

Arvostamme osaamista ja ammattitaitoa. Vahva osaaminen taataan räätälöidyillä perehdytyksillä, sisäisillä koulutuksilla sekä oppilaitosyhteistyöllä. Myös eteneminen on mahdollista erilaisten urapolkujen avulla. Työssäsi sinua kannustaa ja tukee oma esihenkilösi sekä koko tiimi.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. SOL Life-ohjelman avulla kehitämme työhyvinvointia sekä panostamme työntekijöidemme työturvallisuuteen.

[Lue lisää toimintamme vastuullisuudesta ja tarinastamme.](https://www.sol.fi/vastuullisuus/)



Puhelin: 020 570 0200 Sijainti: Suolahti