Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Henkilökohtainen avustaja
Julkaistu 2024-10-03
Hakuaika päättyy 2024-10-23 (0 päivää aikaa)
Julkaisija Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue / Yksityinen työnantaja
Palkka 11,13€/h
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Ilmoitusteksti

Henkilökohtainen avustaja

Haetaan henkilökohtaista avustajaa liikunnalliselle 14-vuotiaalle pojalle, Seinäjoelle.

Työaika on 30h/kk.

Töitä on tiistaisin ja keskiviikkoisin kahden jälkeen sekä parittomina viikonloppuina.

Työtehtävänä on harrastustoiminnan mahdollistaminen mm. uimassa, elokuvissa, pyöräilemässä, musiikkitapahtumissa, laskettelemassa ja syömässä käyminen.

Alle 18-vuotiaiden kanssa työskentelevien tulee ennen työn vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002.

Valinta voidaan tehdä jo hakuaikana sopivan henkilön löydyttyä.

Huomioithan, että työnantajana toimii avustettava itse eli yksityinen henkilö. Etelä-Pohjanmaan henkilökohtaisen avun keskus neuvoo työsuhdeasioiden ja työnantajavelvoitteiden hoidossa, eikä toimi työnantajan roolissa.