Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Henkilökohtainen avustaja Meidät mestoille! -päivätoimintaan
Julkaistu 2024-09-25
Hakuaika päättyy 2024-10-31 (7 päivää aikaa)
Julkaisija JAG Assistans Ab - Finland
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Ilmoitusteksti

Henkilökohtainen avustaja Meidät mestoille! -päivätoimintaan

Olen reilu parikymppinen nuori nainen Kannuksesta. Etsin mukavaa ja sitoutunutta henkilökohtaista avustajaa yksilölliseen päivätoimintaan noin 12 tuntia viikossa (arkipäivisin päiväaikaan) sekä tarvittaessa vapaa-ajalle (0-20 tuntia/kk). Määräaikainen työsuhde alkaa viimeistään 17.10.2024 jatkuen kesäkuuhun 2025.

Olen eläväinen ja iloinen nuori aikuinen. Tarvitsen tukea ja ohjausta eri päivittäisissä toiminnoissa. Yksilöllisen päivätoiminnan puitteissa käyn avustajani kanssa eri yhteistyökumppaneiden luona tekemässä erilaisia tehtäviä, esim. kaupassa ja hevostallilla. Harjoittelen tehtävien tekemistä ja toivon avustajani kannustavan ja motivoivan minua kärsivällisyyttä vaativissa tehtävissä. Olen kiinnostunut monista erilaisista asioista. Esimerkiksi kauneudenhoito, meikkaaminen sekä kauniit vaatteet ovat sydäntäni lähellä. Pidän myös ulkoilusta, palapeleistä sekä eri eläimistä. Tykkään käydä kahviloissa, keilaamassa ja muutenkin kodin ulkopuolella liikkuminen on minulle mieluisaa.

Minulle on tärkeää, että olet avustajana rauhallinen ja johdonmukainen. Toivon, että myös sinä pidät tekemisen meiningistä ja haluat kohdata minut sellaisena kuin olen.

Palkkaluokka G 14 A alkaen 12,54 €/tunti

Haluatko tietää lisää?

Ota yhteyttä Jaana Pinolaan, puh. 040 196 5090 tai Alice Ahlforsiin, puh. 040 809 6292.
Voit myös jättää hakemuksesi ja CV:si heti klikkaamalla "Olen kiinnostunut"!
Käsittelemme hakemukset saapumisjärjestyksessä ja täytämme paikan heti kun löydämme sopivan avustajan!

Työnantajasi on JAG Assistans Ab, voittoa tavoittelematon yritys, joka on erikoistunut henkilökohtaiseen apuun henkilöille erilaisilla toimintarajoitteilla. Me rekrytoimme, toimimme työnantajina henkilökohtaisille avustajille ja hoidamme kaikki hallinnolliset tehtävät liittyen avustukseen. JAGilla on vahva ideologia: Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, kaikki pystyvät kommunikoimaan, kaikilla on itsemääräämisoikeus ja oikeus toimia päähenkilönä omassa elämässään!

Mikä "Meidät mestoille"?

”Meidät mestoille”-päivätoiminnassa ohjelma räätälöidään jokaiselle osallistujalle erikseen. Tällä toimintamallilla voidaan tarjota vaikeavammaisille ja kehitysvammaisille vaihtoehtoista ja yksilöllistä päivätoimintaa. Kaikki lähtee osallistujan omista toivomuksista, intresseistä, vahvuuksista, valmiuksista ja jaksamisesta. Osallistuja voi esimerkiksi tehdä työtehtäviä eri työpaikoilla ja päästä täten vahvemmin osalliseksi yhteiskuntaa omilla ehdoillaan, avustajan tuella.

Haluatko tietää lisää?

Ota yhteyttä Meidät mestoille! -toiminnanjohtajaan Jaana Pinolaan, puh. 040 196 509.
Voit myös jättää hakemuksesi ja CV:si heti sähköisen hakemuslomakkeen kautta.
Käsittelemme hakemukset saapumisjärjestyksessä ja täytämme paikan heti kun löydämme sopivan avustajan!

Työnantajasi on JAG Assistans Oy , voittoa tavoittelematon yritys joka on erikoistunut henkilökohtaiseen apuun henkilöille erilaisilla toimintarajoitteilla. Me rekrytoimme, toimimme työnantajana henkilökohtaisille avustajille ja hoidamme kaikki avustukseen liittyvät hallinnolliset tehtävät. JAGilla on vahva ideologinen perusta: Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, kaikki pystyvät kommunikoimaan, kaikilla on sama itsemääräämisoikeus ja oikeus toimia päähenkilönä omassa elämässään!