Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Hoiva-avustaja
Julkaistu 2024-10-11
Hakuaika päättyy 2024-10-25 (2 päivää aikaa)
Julkaisija Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Koulutus
hoiva-avustajan pätevyys
Edut
lounasetu liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työsuhdematkalippuetu työterveyshuolto

Ilmoitusteksti

Hoiva-avustaja, Koivukylän hoivakoti

Vanhusten palvelujen toimiala, Hoiva-asumisen palvelut
Koivukylän hoivakoti
Karsikkokuja 13 , 01360 Vantaa

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen.

Tule sinäkin osaksi hyväntekijät-joukkuettamme!

Haemme hoiva-avustajaa Koivukylän hoivakotiin opintovapaan sijaisuuteen 31.3.2026 asti, jonka jälkeen työsuhde tulisi todennäköisesti jatkumaan.

Hoivakodissamme asuu 38 asukasta, kahdessa eri kerroksessa. Koivukylän hoivakodissa hoiva-avustajat työskentelevät lähinnä keittiövuoroissa. Työtehtäviin kuuluu mm. keittiön ja ruokasalin siistinä pitäminen, ruokatoimitusten vastaanottaminen, aterioiden esille laittaminen sekä hoivakodin asukkaiden avustaminen aterioinnissa. Muita avustavia työtehtäviä ovat esimerkiksi hoitotarvikelähetyksen purkaminen ja tarvikkeiden jakaminen asukashuoneisiin. Hoiva-avustajat tekevät työtä aamu-, ilta- ja välivuorossa, maanantain ja sunnuntain välillä.

Etsimme suomen kielellä työssä pärjäävää, iloista ja joustavaa tiimiläistä. Otamme huomioon myös valmistumassa olevat opiskelijat.

Me Koivukylän hoivakodissa olemme kehittämismyönteisiä ja yhteen hiileen puhaltavia tiimiläisiä. Autamme työkaveria tarvittaessa ja perehdytämme aina uudet työntekijät tehtäviin. Meillä on töissä sairaanhoitajia, lähihoitajia, hoiva-avustajia sekä muita sote-ammattilaisia. Yhdessä teemme asukkaidemme arjesta mukavan ja monipuolisen!

Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä, joten otathan yhteyttä pian!

Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue?

Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin tarjoamalla

- lounasedun
- 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työsuhdematkalippuedun
- työterveyshuollon ennaltaehkäisevät ja yleislääkäritasoiset sairaanhoitopalvelut

Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa.

Tutustu tuleviin työkavereihisi > [Töissä VAKEssa -blogit](https://vakehyva.fi/fi/tyontekijatarinat)

Tietoa palvelussuhteesta:

Palvelussuhteen kesto: Määräaikainen alkaen 28.10.2024 tai sopimuksen mukaan - 31.03.2026
Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen
Palvelussuhteen muoto: Työsuhde
Muu kelpoisuusvaatimus: Hoiva-avustajan pätevyys
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Työajan lisätiedot: Jaksotyö, vuorotyö
Edellytettävät luvat: Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa. Valitun henkilön tulee esittää ennen työsuhten alkua voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote
Tehtäväkohtainen palkka: 2203,48 eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.

Heräsikö kiinnostuksesi?

Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00.

Jäikö jokin askarruttamaan?

Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme:

Asumispalvelujen lähijohtaja Katja Wirtanen
0447121918, yhteydenotot ajalla 21.10.2024 - 27.10.2024
[email protected]

Asiakasvastaava Mia Pöllänen
0405265485, yhteydenotot ajalla 11.10.2024 - 20.10.2024
[email protected]

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 400 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme – autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi.

Lue meistä lisää [Meille töihin-sivullamme](https://vakehyva.fi/fi/tyopaikat) ja tule sinäkin hyvantekijäksi!
#VAKE #hyvantekijät