Ilmoituksen tiedot

Toiminnot

Perustiedot

Työpaikka Varhaiskasvatuksen opettaja
Julkaistu 2024-10-21
Hakuaika päättyy 2024-11-01 (9 päivää aikaa)
Julkaisija Porvoon kaupunki
Palkka palkka 2887,77-3064,92€/kk
Hakuohje Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Marjukka Taos, 040 584 7467 [email protected]
Lähde Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Koulutus
varhaiskasvatuslain mukainen kelpoisuus

Ilmoitusteksti

Varhaiskasvatuksen opettaja

Porvoo on lapsiystävällinen kotikaupunki. Haluamme tukea lasta kasvun ja oppimisen polulla. Sujuva arki tarkoittaa meille varhaiskasvatuksessa monipuolisia toimintaympäristöjä ja hyviä toimitiloja. Se on myös toiminnan kehittämistä, palveluohjausta ja moniammatillista yhteistyötä. Kehitämme molempia kieliryhmiä rinta rinnan. Lasten arkeen haluamme tuoda yhteistyössä perheiden kanssa hyvät rutiinit, yhdessä tekemisen ja onnistumisen olotilat.

Meillä Porvoon varhaiskasvatuspalveluissa on hyvä kehittämisen meininki ja me toimimme aktiivisella ja ajantasaisella työotteella. Pidämme hyvää huolta henkilöstön osaamisesta ja työoloista. Koulutuskalenterissamme on tarjolla paljon koulutuksia, joihin henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua säännöllisesti.

Gammelbackan päiväkoti on monikulttuurinen, kuusiryhmäinen päiväkoti. Tarjoamme suomenkielistä varhaiskasvatusta sekä esiopetusta 1-6 v. Opintie on Gammelbackan neliryhmäinen sivuyksikkö 1-6v. ja tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta sekä esiopetusta. Opintien uudet tilat otettiin kokonaisuudessaan käyttöön 1.8.2024. Valitun varhaiskasvatuksen opettajan tämänhetkinen sijoituspaikka on Opintiellä Meritähti ryhmässä 4-5v. Ryhmässä toimii kaksi opettajaa, joista toinen opettaja toimii Opintien apulaisjohtajana 2 pvä/vko ja yksi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja.

Gammelbackan päiväkoti Viertotie 3, 06400 Porvoo
Opintien sivuyksikkö Opintie 1, 06400 Porvoo

Tule mukaan ammattitaitoiseen ja iloiseen työryhmäämme!

Kelpoisuusehtona on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus. Mikäli pätevää hakijaa ei löydy, voidaan tehtävään valita muun soveltuvan tutkinnon omaava henkilö.

Työaika 38,25h/vko. Palkkaus kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Kelpoisuusehdot täyttävän tehtäväkohtainen palkka on 2887,77-3064,92€/kk

Ennen valinnan vahvistamista valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä näytettävä hyväksytty tartuntatautilain 55§ mukaisen tuberkuloositartunta seulonta-kysely.

Valitun on esitettävä myös hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan ennen koeajan päättymistä. Koeaika on puolet palvelusuhteen kestosta kuitenkin korkeintaan 6 kk.


Lähetä hakemuksesi viimeistään 1.11.2024 klo 14.00 mennessä Hae työpaikkaa -linkin kautta.